Ixsirin historia ja visio

IXSIR on osa Debanne Saikali perheyritystä, jonka juuret ovat syvällä Libanonin maataloushistoriassa. Huolimatta Libanonin sotaisan lähihistorian, arvostettu yhtiö on menestynyt. Vahva arvomaailma, johon kuuluu luottamus, intohimo laatua kohtaan, toisten kunnioitus, yhdessä tekeminen, paikallisen yhteisön tukeminen ja sinnikkyys leimaavat kaikkea tekemistä ja nämä ovat myös tärkeä osa IXSIRin syntytarinaa.

IXSIR syntyi niinkin vastikään kuin 2008. IXSIRin visiona on palauttaa loistoonsa Libanonin monet kauan unohdetut upeat viinitarhat ja tuottaa niistä viiniä, jossa laatuun keskitytään ennennäkemättömällä intohimolla valmistuksen kaikissa vaiheissa. Vahva visio ylivertaisesta laadusta ja Libanonin ikivanhojen viiniperinteiden, maaperän ja luonnon tinkimättömästä kunnioituksesta sekä huipputeknologian yhdistämisestä näihin perinteisiin on tehnyt IXSIRistä menestystarinan jo nyt.

Luottamus siihen, että erinomainen kokonaislaatu perustuu siihen, että ketjussa ei ole heikkoja lenkkejä on vienyt pitkälle ja nopeasti. Huippuviinissä, kaikki lähtee tietenkin erinomaisesta maaperästä ja optimaalisesta ilmastosta. Tarhat ovat ainutlaatuisia, korkealla Libanonin vuorilla ja rypälelajikkeet on tarkoin valittu. Rypäleet kerätään käsin ja kuljetetaan tilalle viilennetyissä ajoneuvoissa. Viininvalmistuksessa on mukana maailman johtavat asiantuntijat. Tuotanto on modernia ja ympäristöystävällistä. Kaikki on mietitty loppuun asti ja toteutus tehdään tinkimättömästi ja intohimolla.

Tästä syntyy erinomainen viini, jolla on tarina.